torstai 20. marraskuuta 2014

Elämysmarkkinointi


Elämysmarkkinonti

Elämysmarkkinointi liittyy vahvasti nykyiseen kulutusyhteiskuntaamme. Koska kaikkea on jo tarjolla, kuluttajat alkavat kaipaamaan elämyksiä. Elämysmarkkinoinnissa keskitytään kuluttajan kokemuksiin. Schechnernin mukaan liiketoiminta on teatteri, jossa työntekijät ovat näyttelijöitä, liiketoimintastrategia on käsikirjoitus, tuote tai palvelu on näytelmä ja myymälä on teatteri. Kokonaisvaltainen elämys kuluttajalle muodostuu viidestä eri tekijästä: aisit, tunteet, ajatukset, toiminta ja tunne yhdenmukaisuudesta.

Myymäläympäristöllä on suuri merkitys tuotteiden myyntiin. Kuluttajat eivät valitse ainoastaan tuotemerkkiä, mitä haluavat ostaa vaan he valitsevat myös kaupan, josta he haluavat tuotteen ostaa. Myymälä ympäristön tulee olla mielenkiintoinen ja herättää asiakkaassa tunteita. Myymäläympäristöön vaikuttavat monet tekijät, musiikki, valaistus, lämpötila, arkkitehtuuri, henkilökunta ja palvelu. Myymälän sisäisellä ja ulkoisella rakenteella sekä näyteikkunalla välitetään myymälän identiteettiä. Euroopassa suuret kosmetiikkamyymälät ovat kuin palatseja, joissa tuotteiden laatu ja arvokkuus korostuu jolloin tuotteen ostaminen muuttuu rutiinista elämykseksi.
Kuvassa Guerelainin tuoksuosasto Pariisin myymälässä. Kuvan lähde

Kuluttajat käyttävät nykyään kauan aikaa shoppailuun, ja siitä on jo muodostunut hyväksyttävä vapaa-ajan viettotapa. He kuluttavat liikkeissä aikaa ja haluavat kokea mielihyvää. Kuluttajat saattavat ajatella järkiperäisesti mutta silti tunnevaltaisesti. Shoppailulle ei ole välttämättä motiivina enään se, että tarvitaan jotain. Usein se on virkistymistä, haaveilua, nauttimista ja jopa pakenemista. Siihen ei nykyään enää liity välttämättä edes ostosten tekeminen. On kuitenkin olemassa vielä perinteisiä shoppailijoita, joille ostaminen on usein järkiperäistä ja harkittua. Ostosten teko kuuluu rutiinitehtäviin ja ajansäästöä ja edullisuutta arvostetaan. Perinteiset shoppailijat ovat usein hyvin myymäläuskollisia.
Näyteikkunoita käytetään elämysmarkkinoinnin keinona sillä kuluttajat kiinnittävät niihin paljon huomiota. Keskimäärin ohikulkija käyttää sen tutkimiseen aikaa 7 sekuntia. Näyteikkunoihin kannattaa panostaa ja ne tulee uusia 7-30 päivän välein. Näyteikkunasomistuksien tyylissä on eroa erilaisten tuotteiden välillä. Massoille tarkoitettuja edullisia tuotteita somistuksessa on massasti, kun taas laadukkaita tuotteita riittää vai muutama tai jopa yksi. Seuraava kuva on hyvä esimerkki laatutuotteiden ikkunasomistuksesta.


                                Itse otetussa kuvassa erään tavaratalon kosmetiikkaosaston ikkunasomistus

Parhaimmassa tapauksessa näyteikkunat ovat teatteria, jota tullaan katsomaan jopa kaukaa. Hyvä esimerkki Suomessa kuuluisasta näyteikkunoista on Helsingin Stockmannin tavaratalon jouluikkuna. Tavaratalon internet sivuilla ilmoitetaan päivämäärä ja kellonaika, milloin näyteikkuna aukaa yleisön nähtäväksi.
”Joulu saapuu Stockmannille:  Stockmannin perinteinen satuikkuna aukeaa Aleksanterinkadun ja Keskuskadun kulmassa klo 12. Satuikkunan teema on "Toiveet toteutuvat" ja lasin takana on nähtävissä joulun odotusta, lahjan antamisen ja saamisen riemua. Tänä vuonna satuikkunassa esiintyvien hahmojen mekaanisen liikkeen rinnalle on tullut myös interaktiivisia toimintoja. Satuikkuna on avoinna aina loppiaiseen saakka. (Stockmannin joulu)




-Elina Leppäkorpi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti