torstai 20. marraskuuta 2014

Trendit


Trendi


Trendi on jonkin tarkasteltavan ilmiön kehityssuunta ja ajanjaksoltaan sen pituus on noin viisi vuotta.  Tämän tarkasteltava ilmiö on eräänlainen virtaus tai kaava. Trendi on aina ajasta riippuvainen ja sillä on selkeä menneisyys.  Trendit ohjaavat selkeästi päätöksentekoamme ja vaikuttavat siihen mitä valitsemme ja mitä arvostamme.

Trendi kulkee tietyn kaavan mukaan ja yleensä se saa alkunsa jonkinlaisesta heikosta signaalista, joka puolestaan muuttuu pikkuhiljaa trendiksi ja jopa megatrendiksi.

Heikko signaali on jonkinlainen merkki joistakin oudoista tai mielenkiintoisista asioista ja tapahtumista, jotka saattavat tulevaisuudessa muuttua merkittäviksi, mikä puolestaan synnyttää uusia trendejä (Lähde). 

Trendien synty markkinoilla saa kuluttajat kokeilemaan jotakin uutta tuotetta tai palvelua.
Trendit ovat yleensä sellaisia piirteitä, joiden voidaan olettaa jatkuvan tulevaisuudessa sellaisenaan tai muuttuvana. Muutos tapahtuu tavalla, jota on helppo jäljittää ja ennakoida (Lähde).

Trendistä voisi pitää esimerkkinä kuluttajien kiinnostusta superfoodeihin, joista yhtenä esimerkkinä voisi toimia Avokadoöljy. Trendi saattaa myös synnyttää uuden trendin kiinnostuksen myötä. Esimerkiksi superfoodien yleistyneen käytön seurauksena, markkinoille on saapunut jatkuvasti uusia tuotteita tähän kategoriaan (Lähde).
I love me -messuilla huomasi superfoodien suosion lukemattomissa myyntikojuissa
Trendit voidaan määritellä myös vastamuodiksi.  Kun useat ihmiset havittelet samaan aikaan samoja trendejä, kysyntä kasvaa. Kasvun myötä näitä tuotteita ja palveluita alkaa pikkuhiljaa näkyä joka puolella, jolloin trendi lakkaa olemasta trendi ja sitä aletaan kutsumaan muodiksi. Muoti tarkoittaa jotakin vallitsevaa tai suuressa suosiossa olevaa tyyliä tai makusuuntausta.

Vastamuoti ja vastatrendit pitävät ikään kuin yllä muotia ja trendejä. Vastatrendit ja muoti syntyy yleensä, kun tietty ryhmä pyrkii irrottautumaan massamuodista. Kun vastamuoti syntyy, ”trendien haistajat” aistivat niin kutsuttuja hiljaisia signaaleita ja tuovat näitä uusia virtauksia muiden tietoisuuteen. Näitä vastamuodin piirteitä pyritään omaksumaan ja muokkaamaan massamuotiin sopivaksi ja hillitymmiksi. Vastaavanlaista kiertoa tapahtuu kokoajan ja uusia trendejä syntyy jatkuvasti muualla. (Lähde).

Esimerkkinä vastamuodista voisi pitää meikkityylien muutoksia vuosikymmenien aikana. Luonnollinen meikki on lähes aina pysynyt vahvasti mukana, mutta joukkoon on mahtunut myös paljon huomiota herättäviä tyylejä. 1950- luvulla ihailtiin luonnollista lookkia, jonka jälkeen rajaukset ja poskipunien käyttö alkoi yleistyä. 1960-luvulla osa ihmisistä hätkähdytti, käyttämällä todella voimakkaita rajauksia sekä massiivisia tekoripsiä. Tämän jälkeen 1970-luvulla suosioon nousi jälleen todella luonnollinen look. Vuosikymmenien sisään on mahtunut paljon yksilöllisiä meikkityylejä. 
Marilyn Monroe edustaa hyvin 1950-luvun hallitsevaa luonnollista lookkia. kuvan lähde
Esimerkkejä 1960-luvun meikistä. Suosiossa erittäin voimakkaat rajaukset. Kuvan lähde



Koska trendit ovat riippuvaisia ajasta, on tärkeä ymmärtää maailman kulkua ja sitä, miltä tulevaisuus saattaa näyttää. Skenaario on tulevaisuudenkuva, joka pyrkii hahmottamaan menneen, nykyisyyden ja tulevaisuuden yhteen kimppuun. Skenaarion avulla pystytään tekemään järkevämpiä päätöksen tekoja, mitkä vaikuttavat paljon siihen, minkälaisia ajatuksia ja ideoita tulevaisuudessa kehitetään. Tulevaisuutta ei voida koskaan tarkalleen ennustaa, mutta ne auttavat esimerkiksi yrityksiä varautumaan tulevaisuuden tapahtuviin asioihin.

Trenditietoisuus on merkittävä seikka yritysmaailmassa ja trendien tuntemisella sekä ennustamisella pystytään välttämään riskejä. Markkinoille saapuu jatkuvasti uusia tuotteita ja palveluita, joten kilpailijoiden mukana pysyminen on vähimmäisvaatimus. Menestymisen kannalta on tärkeää olla myös muiden edellä, joten senkin vuoksi kyky ennustaa trendejä on tärkeää.

Nuoret ovat tärkeä ryhmä trendien syntymisprosessissa, mistä johtuen heistä ollaankin kiinnostuneita. Trendejä pystytään ennustamaan myös esimerkiksi kiertelemällä eri paikoissa ympäri maailmaa. Hyviä paikkoja voisi olla esimerkiksi kahvilat, klubit, kaduilla kävely ja erilaiset taidenäyttelyt. Myös kirjallisuutta, tiedotusvälineitä, katumuotia ja tekniikan kehittymistä seuraamalla voi saada kiinni tulevista trendeistä. Monet suuret yritykset jopa palkkaavat henkilöitä trendien tunnistamis tehtäviin, jolloin työhön kuuluu kiertää edellä mainittuja paikkoja ja saada näin tulevaisuuden mahdollisista hiteistä käsitys.

Avain menestykseen on siis kyky uusiutua ja ymmärtää meneillään olevaa kehitystä ja suunnitella tulevaisuutta niiden pohjalta. Pitää siis olla kykyä luoda oma tulevaisuus.

Mikrotrendi


Mikrotrendit syntyvät yleensä kun tietyllä ryhmällä ihmisiä on jonkinlainen yhteinen intressi. Tämä intressi vaikuttaa ratkaisevasti näiden ihmisten käyttäytymiseen ja näin ollen heidän kulutukseensa. Mikrotrendi saattaa siis syntyä jonkin trendin vallitessa samankaltaisessa ihmisryhmässä, jolloin monille saattaa herätä sama tarve. Mikrotrendit ovat vahvasti kiinni ajassa ja ne vaihtuvatkin melko nopealla sykkeellä, joten ne tulee tunnistaa ripeästi. (Lähde).Vaikka mikrotrendit ovat suhteellisen lyhyitä ilmiöitä, ne saattavat synnyttää uusia markkinarakoja ja näin tien jonkun yrityksen menestymiseen.  Trendiasiantuntijoiden mukaan mikrotrendien havainnoimiseksi kannattaa lukea  paljon blogeja, etenkin trendiblogeja (Lähde).

Löysin mikrotrendejä tutkiessani hyvän nettisivun, josta pystyy bongaamaan erilaisia mikrotrendejä.  Nopeus on kuitenkin valttia, sillä mikrotrendit ovat hetkellisiä.

Megatrendi


Megatrendit ovat puolestaan kehityksen suuria aaltoja ja linjoja. Megatrendit koostuvat yksittäisistä ilmiöistä tai useiden trendien joukosta, jotka puolestaan määrittävät tulevaisuuden suuntaa ja kokonaislaatua (Lähde).
Megatrendin kehitti 1980-luvun alkupuolella John Naisbitt kirjassaan Megatrends.  Megatrendit ovat vähintään 10 vuoden kestäviä kehityksen suuntia ja niiden uskotaan jatkuvan samankaltaisina tulevaisuudessa.

Megatrendejä on melko helppo löytää silloin kun ymmärretään globaalit maailman muutosprosessit, yhteiskunnalliset, taloudelliset ja poliittiset kehitykset.  Käsitykset trendi, megatrendi, mikrotrendi ja heikko signaali eivät aina ole kovin selviä ja joskus jokin megatrendi saattaa toiselta näkökulmalta katsottuna olla vielä vain trendi.  Megatrendin voidaan katsoa olevan kysymyksessä kuitenkin silloin,  kun ilmiö leviää suurena aaltona ja sisältää jopa globaalin tason erilaisia vaikutuksia.  Kun trendi saa alkunsa jostakin heikosta signaalista, se saattaa jatkua, muuttua hieman tai muuttua muodiksi. Tämä taas synnyttää vastatrendejä, uusia trendejä ja muotia. Megatrendit muodostuvat usein monesta eri trendistä, ikään kuin niiden kimpusta.

Megatrendeistä esimerkkinä voisi toimia vaikkapa kestävä kehitys, mikä on muodostunut erilaisista trendeistä. Näitä trendejä ovat esimerkiksi erilaiset ekologiset asenteiden muuttumiset. Näiden ekologisten asenteiden muuttumisen vuoksi on syntynyt erilaisia trendejä ja mikrotrendejä, kuten tuotteita ja palveluita.

Terveys on myös yksi tällä hetkellä vaikuttavimmista megatrendeistä(Lähde), mikä näkyy myös terveyttä edistävien tuotteiden myynnin kasvulla. Terveys megatrendinä on vaikuttanut ravinnon lisäksi kosmetiikkaa, jolta odotetaan yhä enemmän terveyttä edistäviä vaikutuksia.  Yhä useammat ihmiset haluavat elää terveellisemmin ja tämän myötä ravinnon sekä kosmetiikan lisäksi, wellness- ja fitness-alat ovat kehittyneet hurjaa vauhtia (Lähde). 

Alla olevassa taulukko on vielä selvennetty heikon signaalin muuttumista trendiksi ja megatrendiksi.
Alla olevassa taulukossa on selitetty ja havainnollistettu ennakoimista yleisesti.
Lähde
Lähde

Käsittelimme ja pohdimme tunneilla erilaisia trendejä ja niihin liittyviä asioita. Saimme myös ensimmäisellä tunnilla kotitehtäväksi tehdä oma trendiennuste 2017. Kehitin trendiennusteen miesten kosmetiikkaan liittyen. Käsittelin ja tutkin tehtävässä miesten kosmetiikan käytön yleistymistä ja sitä kuinka asenteet miesten keskuudessa kosmetiikkaan sekä itsensä huolehtimiseen ovat muuttuneet. Nyky-yhteiskunnassa on hyväksyttävää että mies haluaa kiinnittää ulkonäköönsä huomiota. Kehitin miehille uuden (pohjoismaalaiselle) sopivan BB-voiteen, jonka uskon tulevan vielä markkinoille voimakkaasti. Tuotetta löytyy jo esim. Koreasta ja myös joistakin muista maista, mutta todella vähän. Tuote myytäisiin enemmän hoitotuotteena kuin kosmetiikkana, joten kynnys ostaa ei ole niin suuri. Tuotteet ulkoisessa suunnittelussa hain ideoita lähinnä pohjoismaissa arvostetusta desingista. Pakkaus jäljittelee melko selkeää ja yksinkertaista muotoa, mutta värinä voisi toimia jopa melko hätkähdyttävät ja huomiota herättävät sävyt. Mielestäni tehtävä oli todella mielenkiintoinen ja oli hauska saada jonkinlainen käsitys trendien ennustamisesta. 



Tässä tekemäni trendiennuste 2017

Sosiaalinen media trendinä


Halusin tutkia vielä hieman lähemmin sosiaalista mediaa ja sen vaikutusta yhteiskuntaan. 

Sosiaalinen media eli toisin sanoen "some", tarkoittaa internetin palveluita ja sovelluksia, joissa yhdistyy käyttäjien välinen kommunikaatio ja oma sisällöntuotanto. Sana "sosiaalinen" viittaa ihmisten väliseen kanssakäymiseen ja "media" eräänlaiseen informaatioon sekä kanaviin, joiden myötä tätä kyseistä informaatiota jaetaan ja välitetään. Sosiaaliselle medialle tunnusomaista on helppokäyttöoisyys, maksuttomuus ja nopeus. Perinteisistä joukkoviestinnöistä se eroaa muun muassa siten, että käyttäjät eivät ole pelkästään vastaanottajia, vaan pystyvät myös kommentoimaan, jakamaan sisältöä ja vaikka tutustumaan toisiinsa. Sosiaalinen media lisää siis tietyllä tavalla sosiaalisuutta, verkostoitumista ja yhteisöllisyyttä. 

Sosiaalinen media on herännyt kuitenkin myös kysymyksiä ja puheenaiheita liittyen siihen, lisääkö se todellakin sosiaalisuutta, vai päinvastoin edistää antisosiaalista käyttäytymistämme. Toki tiedon jakaminen ja sen nopea vastaanottaminen on lisännyt informaation kulkemisen helppoutta ja verkostoituminen on kätevää. Itse olen kuitenkin huolissani siitä, kuinka niin suuri osa keskusteluista ja kanssakäymisistä tapahtuu nykyään verkossa. Ihmiset käyttävät monia tunteja viikosta, jopa päivästä sosiaalisen median parissa ja saattavat kokea ongelmia ajankäytön hallinnassa. Monet kokevat olevansa yksinäisempiä, kuin koskaan aikaisemmin ja useat tuntuvat eristäytyvän ja syrjäytyvän. Halusin liittää mukaan kaksi videota, jotka ovat herättäneet paljon keskusteluja sosiaalisen median vaikutuksesta elämäämme, suosittelen niiden katsomista: 








Mitä ajatuksia nämä videot sinussa herättää?

Vuosi on ikuisuus sosiaalisen median maailmassa ja se muuttuu jatkuvasti. 2000-luvun puolella sosiaalisen median käyttö yleistyi ja vuonna 2007 se koki merkittävän harppauksen. Maailma muuttuu ympärillämme jatkuvasti. Teknologia seuraa nopeasti perässä ja sen ympärille kehitetään jatkuvasti uusia sovelluksia palvelemaan kuluttajia ja sosiaalisen median parissa toimivia. Uusia sovellusia syntyy jatkuvasti ja samalla osa vanhoista saattaa poistua käytöstä. Facebook toimii merkittävimpänä isot massat - saavuttaneena sosiaalisena mediana.

"More than 6 billion minutes are spent on Facebook each day"
-Facebook. com (huom. syyskuu 2009, jonka jälkeen sen käyttö on lisääntynyt.)

Tutustuin mielenkiintoisiin tutkimuksiin (1 ja 2), jossa käsitellään sosiaalista mediaa nykypäivän trendinä. Tutkimuksissa tarkastellaan erilaisia suuntauksia sosiaalisen median parissa, sekä kerrotaan miksi somesta on muodostunut tietynlainen.

Yrityksien on tärkeää pysyä kehityksen perässä ja yhä useampi käyttääkin jo nykyään sosiaalista mediaa osana yrityksen toimintaa. Suomalaisista yrityksestä 38% käyttää Somea aktiivisesti ja sen käyttö lisääntyy jatkuvasti.
Sosiaalisen median käyttö keväällä 2013, osuus vähintään kymmenen henkilöä työllistävistä yrityksistä. lähde
Nykyään siis käyttäjät, asiakkaat ja kuluttujat ovat muuttuneet passiivista lukijoista, aktiivisiksi toimijoiksi ja osallistujiksi. Ihmiset lukevat monet uutiset internetissä tai muussa sosiaalisessa mediassa ja haluavat nopeaa sekä helppoa tietoa.

Kuvien ja videoiden käyttö on myös lisääntynyt yrityksien mainoksissa, sillä tutkimuksien mukaan kuluttajiin vetoaa nykyään aidot ihmiset ja aitouden kaipuu on suuressa suosiossa (tutkimus 1 ja 2).  Kuluttajien on helppo päättää, mitä ja milloin he haluavat lukea ja internet on nykyään henkilökohtaisempi ja muokattavissa. Yrityksiä myös kiinnostaa nykyään enemmän "Time-spend", kuin pelkät klikkaukset sivuilla, joten monet sivut pyritään räätälöimään lukijoille mieluisammiksi ja helpoiksi käyttää.

Tutustuin myös mielenkiintoiseen tutkimukseen, jossa käsiteltiin sosiaalisen median vaikutusta aikakauslehtien kysyntään ja niiden kehittymiseen (tutkimus). Sosiaalisen median käytön yleistymisen vuoksi aikakauslehtien lukeminen on vähentynyt huomattavasti. Eräät tutkijat ennustavat myös sosiaalisen median vaikuttavan joidenkin kielten katoamiseen ja eräänlaiseen sukupuuttoon kuolemiseen. 

Tämä saakin monet ajattelemaan, onko sosiaalisen median yleistyminen sittenkään niin hyvä asia mitä nopeasti ajateltuna voisi luulla.


Listasin vielä alle muutaman yleisimmän kanavan sosiaalisen median valtamerestä, joista kirjoitin pienen tietopaketin.


Facebook

Kuvan lähde
Internetissä toimiva yhteisöpalvelu. Sivustolle pystyy kuka tahansa lisäämään profiilin, jonka avulla pystyy olemaan yhteydessä muihin käyttäjiin. Tilin luoja voi lisätä sivuille omia kuviaan ja kommentoida ystäviä ja muista julkisia sivuja. Monet yritykset käyttävät Facebookkia mainostamiseen ja erilaisten tapahtumien edistämiseen. Facebook toimii mainosrahoitteisena yhteisöpalveluna. Vuonna 2009 Facebook oli maailman neljänneksi vierailluin sivusto.


Youtube


Kuvan lähde

Googlen omistava internetissä toimiva videopalvelu, josta voi katsoa erilaisia videoklippejä. Sivulle pystyy luomaan myös oman profiilin, jolloin saa mahdollisuuden lisätä myös omia vidoita sekä kommentoimaan muita käyttäjiä.


Instagram


Kuvan lähde

Instagram on erittäin suosittu kuvasovellus, jossa tarkoituksena on jakaa aktiivisesti erilaisia kuvia, joihin lisätään "hashtageja" kuvan luonteeseen liittyen. Ihmiset pystyvät löytämään kuvia hashtagien avulla tietyin gategorioin. Kuvista voi tykätä ja niitä voi kommentoida. Sovelluksessa pystyy myös seuraamaan muita käyttäjiä, mikäli heidän tilinsä on julkinen. Monet yritykset ovat myös mukana Instagramissa.

Tässä esimerkkinä oma Instagram tilini nimimerkillä @sofiamagdaleena 

Tässä kuva omalta tililtäni sekä esimerkkejä hashtageista #

Huomasithan myös meidän portfolion Instagramin? Profiilista löytyy linkki suoraan meidän sivuille ;)





Twitter

Kuvan lähde

Twitter on eräänlainen yhteisö- sekä mikroblogipalvelu. Twitterin käyttäjät pystyvät lähettämään ja lukemaan toistensa päivityksiä kyseisellä sivustolla. Jaettuja tekstejä kutsutaan tviititeiksi (twiitit) ja ne voivat sisältää korkeintaan 140 merkkiä. Twitterissä on mahdollista lähettää ja vastaanottaa päivityksiä verkkosivuilla, tekstiviesteinäRSS-syötteenä tai erilaisten sovellusten kautta. (Lähde)

Whatsapp



Kuvan lähde
Whatsapp on eräänlainen pikaviestipalvelu älypuhelimille. Palvelun kautta pystyy lähettämään ilmaisten viestien lisäksi kuvia, videoita ja ääniviestejä. Palvelun avulla pystyy myös lähettämään oman sijaintinsa toiselle. Lähes jokaisella älypuhelimen omistavalla löytyy jo tämä kyseinen sovellus.
Whatsapp on syntynyt jo 2009 vuonna, mutta vasta lähiaikoina sen käyttö on kasvanut räjähdysmäisesti.


 Tinder


Kuvan lähde

Tinder on paikkatietoja hyödyntävä sosiaalisen verkostoitumisen ja nettideittailun mobiilisovellus. Palvelussa on ideana etsiä ja yhdistää lähellä liikkuvia tuntemattomia ihmisiä toisiinsa. Tinder näyttää käyttäjälle vain tämän iän, sukupuolen ja Facebook-profiilikuvan. Tinderin käyttäjä pystyy myös näkemään Facebook tietojen pohjalta mahdolliset yhteisen kaverit ja kiinnostuksen kohteen. Tämä toimii myös hyvänä esimerkkinä eri some- kanavien yhteen "klikkiytymisestä". 
Ihmiset tapaavat toisiaan yhä useammin verkossa. 


Emojit ja niiden käyttö



Kuvan lähde
"Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa"

Maailmanlaajuinen kirjasinjärjestelmä kehitti tämän ilmiön helpottaakseen ja tukeakseen kovassa nousukiidossa olevaa visuaalista viestintää. Etenkin nuoret ovat hullaantuneet tästä kyseisestä ilmiöstä, joka on saanut alkunsa jo 90-luvulla mutta yleistynyt ja kehittynyt vuosien aikana. Emojit ovat tavallaan synnyttäneet kokonaan uuden viestimismuodon sosiaalisessa mediassa.

Vanhemmat ikäryhmät saattavat vielä opetella emojien käyttöä, mutta nuoret saattavat jo kehittää eräänlaisia tarinoita ja vitsejä niiden avulla, tämä on todellakin nostanut viestimisen täysin uudelle tasolle.




Tämä teksti sisältää oppituntien seuraavat materiaalit:

-Trendit
-Mikrotrendit
-Megatrendit
-Trendien ennakointi
-Mukaan on liitetty kuva ja pieni teksti ensimmäisen tunnin kotitehtävästä, "trendiennuste 2017".

-Lisäksi käsittelen erillisenä osana sosiaalisen median trendejä

Olen tutustunut kattavasti erilaisiin lähteisiin ja tutkimuksiin. Olen laittanut linkin sivuista tekstien perään, joista olen ideoita saanut.

Sosiaalisen median trendejä koskien tutustuin muiden tutkimuksien ja lähteiden lisäksi kirjaan: Dialogin aika, Markkinoinnin & Viestinnän digitaaliset mahdollisuudet, Antti Leino.

Olen käyttänyt myös lähteenä kurssin oppimateriaalia (PowerPoint).

-Sofia Nenonen


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti